Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reeti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reeti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. toukokuuta 2013

2 x jälki kahdesti

Reeti aloitti jälkiuransa viikko sitten Satakunnassa. Lauantaina ajettiin se ensimmäinen jälki ja sunnuntaina perään toinen. Kummatkin tehtiin hoidetulle nurmikolle, pituutta kummallakin n. reilu 50m. Ajo ihan tuoreeltaan.

Ensimmäisellä jäljellä sai ohjata melkeinpä koko ajan, intoa oli kovasti, mutta mitään hajua (eheh) siitä mitä tehtiin, ei. Jokusen haja-askeleen Reeti taisi bongata itsekin, mutta lähinnä sai muistutella pitämään nenä maassa ja kuonon eteenpäin. Loppupalkalle kuitenkin päästiin varsin näppärästi. Kivasti meni siis ensimmäinen, hyvä fiilis jäi.

Sunnuntaina jäljelle mennessä koirassa oli intoa vaikka muille jakaa, ja selkeästi sillä oli mielikuva siitä mitä oltiin menossa tekemään, sen verran nenä jo matkalla kävi! Toisella kerralla oli melkein vielä enemmän kiire kuin ensimmäisellä, mutta nyt tuli jo muutamaan kertaan parin-kolmen askeleen hienoa siksakkia! Muistuttelulla kuitenkin mentiin suurin osa matkasta. Loppupalkan joku unohtikin sitten autolle, mutta lihapullaläjä vaikutti olevan Reetistä ihan jees.

***

Eilen ja tänään ajettiin sitten Reetin kanssa jäljet kolme ja neljä, ja Vaappu ajoi tämän kauden ekan ja tokan myös :)

Reetin eilinen jälki oli hiekkaisella/sammaleisella nurtsilla, pituutta ehkä 60m, purkki loppupalkkana. Alkutallaukseen jäi muutama nakki syömättä, ja samoin meinasi käydä jäljen varrella. Siellä olikin sitten muurahaisia :( Itse jälki meni melkein sen 100 pisteen arvoisesti, Reeti ihan itse haki askelmat tosi hienosti, ja nenä eteni upeasti kannasta puolessavälissä olevalle nakille. Taitava pentu! Nyt muistuteltiin muutama kerta, ja hienosti Reepa huomautuksesta taas tsemppasi. Ihan super!

Tänään haettiin murkuton nurmikko, jäljellä pituutta n. 50m. Ihan yhtä hienosti ei tänään mennyt, mutta hienoja itsenäisiä pätkiä Reeti teki, välillä sitten muistuteltiin ja ohjattiin. Yksi lihapulla jäi syömättä vaikka sitä haisteli, ja lopussa alkoi meno vähän hyytyä. Ehkä aikataulutus (eilen jälki illalla, tänään aamulla) oli vähän kehno, rankkaa hommaahan tuo on noin pienelle. Tunnin aamulenkkikään ei välttämättä ollut fiksuin idea.. Sitäkin mietin, että oliko jälki liian pitkä, tuleeko sillä maha jo täyteen? Puoli pussia lihapullia jäljelle meni. 

Vapun eilinen jälki oli vain n. 50m pitkä, loppui nimittäin nakit kesken... Ja Lopan ollessa ajamassa omaa pikkujälkeään kävi vielä varis varastamassa ne nakit parilta ekalta metriltä, höh. Hienosti Vaappu kuitenkin lähti paalulta liikkeelle, ja jäljesti ne tyhjiksi syödytkin askelmat. Vapun vanhempi jälki oli myös kerännyt vielä enemmän muurahaisia, ja selvästi osa nakeista jäi syömättä kun kielessä meinasi pistellä.Yhden n. metrin pätkän Vaappu myös kiersi, siinä taisi olla muurahaisten pesää. Annoin kiertää sen kohdan, ja hienosti Vau palasikin sitten itse jäljelle. Yhden polun yli mentiin parilla tyhjällä askelmalla, ja sekin onnistui hienosti. Ihan jonkun kerran taisin joutua muistuttamaan missä mennään, muuten Vapu hoiti homman ihan itse, ja varsin kivasti :)

Tiedä sitten painoiko Vaappuakin tänään eilinen jälki vai lenkki vai mikä, mutta tänään homma oli aika olematonta. Millään ei meinannut nenä pysyä maassa, ja vajaan sadan metrin päästä ohi kulkenut koiranulkoiluttaja oli tietenkin ihan kestämätön häiriö. Yksi tyhjä oli matkan varrella, ja sen Vaappu ajoi kyllä hyvin. Muuten oli aika räpellystä ja yhtä huomautusta koko ajo.

Ja miten tästä eteenpäin? 
  • Reeti jatkaa samaa rataa, suunnilleen samalla jatketaan kunnes menee useampi jälki ilman muistuttelua. Jäljelle nälkäisenä ja virkeänä.
  • Vauhti alkaa opetella ilmaisemaan keppejä. Saa harjoitella nurtsilla kunnen sujuu, sitten siirrytään metsään, missä pikkuhiljaa pidennetään ja vaikeutetaan. Palkkaa vain kepeiltä.
Jospa noista vielä jälkikoiria tulisi!!

torstai 16. toukokuuta 2013

Raunioreeniä

Eilen oltiin raunioilla Hepeko-treeneissä. Vapulla oli neljä ukkoa cesar-palkalla, palkka haukun aloituksesta, teemana "menee sinne sisälle ja ilmaisee vasta siellä". Lähetys vasemmalle puolelle pääalueelle, ja eka ukko nousi helpolla vasemman reunan tunnelista. Löytöpaikalta (noin) uusi lähetys, josta suoraan seuraavalle ukolle betonilaatan alle. Löytöpaikalta uusi lähetys, ja kierto aika lailla takalaitaa kallioille, ja sieltä tien toiselle puolelle L-putken L-osaan. Viimeiselle ukolle kysyin vähän vinkkiä mihin kannattaa lähettää, ja neuvosta lähetin kohti aloituspaikkaa. Vähän siinä mietin että mahtaakohan irrota koko pihan yli, vielä kun ohjaajaa kehoitettiin pysymään paikallaan, mutta eihän sen tarvinnutkaan irrota. Ukko oli keskellä tietä pystyssä tönöttävässä metalliputkessa. Taitava Vaappu!

Vapu teki töitä varsin hyvällä vireellä, sillä oli kivaa, sillä oli intoa, se oli kyllä parhaimmillaan :D Kotona se nyhjää väliaidalla ja odottaa että naapurin hemaisevat leidit tulisivat ulos, mutta treeneissä se petrasi ihan mielettömästi. Varsin onnistunut treeni.

Reiskalle kokeiltiin kolmella ukolla sellaista, että ukot -kaikki yhtä aikaa- näyttivät Reetille nameja ja lähtivät juosten piiloihin. Kun kaikki oli poissa näkyvistä, Reepa päästettiin eleettömästi irti, ja paikallaolijat ohjaaja mukaanlukien olivat täysin passiivisia. Vähän Reeti alkuun tuumi että mitäs nyt, ja sitten jo juostiinkin ekalle ukolle. Vähän piti käyttää nenääkin että (lihapullat) maalimies löytyi, ja mennä lentokoneen alta ja pahvilevyn yli. Maalimies toi Reetin syötellen takaisin, ja meidän luona heittäytyi myös passiiviseksi. Hetki piti miettiä ja pyöriä, mutta sitten suorastaan kuului miten herneet törmäsivät toisiinsa, ja Reeti lähti etsimään niitä muita karkuunjuosseita. Hienosti se kiipesi kalliolle, käytti vähän jopa nenää ja juoksi suoraan lentokoneen pyrstön alta seuraavan maalimiehen luokse. Takaisin tultiin aika pelottavan läheltä viimeistä ukkoa, mutta hienosti Riikka handlasi tilanteen ja perille päästiin ilman uusia löytöjä. Viimeiselle lähdettiinkin jo aika varmoin ottein, ja se löytyi helposti metalliputken takaa. Putken päältä piti toki ottaa matkan varrella vähän pomppua ;)

Reepa oli älyreipas! Irtosi tosi hienosti (joo, sain kuulla kun epäilin että irtoaakohan se...), meni tosi reippaasti ja vähät välitti erilaisista alustoista. Aika huoletta se meni myös eteen osuneista rakenteista läpi, mahtoikohan edes huomata :) Reeti oli kyllä ihan huippu. Lopussa sai sitten leikkiä Matin kanssa risulla (mulla ei ollut lelua taskussa, hölmö minä) ja Minna-Ellan kanssa Ainun patukalla. Kaikki kelpaa :)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Alkuviikon kootut

Maanantaina tokoiltiin Tuomarinkylässä lapikas-porukalla. Vaappu teki seuraamista ja kontaktia ja jääviä ja pitkästä aikaa paikallaolon, Reepa oli lääpittävänä ja teki vähän pikkujuttuja ja leikki.

Vaappu sai tällä kertaa sanallisen huomautuksen kontaktin tippumisesta, ja vähän tuntui siltä että kaverilla alkaa olla hommasta jonkunlainen haju! Häiriötäkin oli ihan kivasti. Ei enää muista ihan tarkalleen, mutta hyvä mieli treeneistä kuitenkin jäi. Vapun asenne oli jotenkin tosi kiva. Paikallamakuu oli varsin hyvä, se oli kympin suoritus se.

Reepa oli alkuun lääpittävänä ja kiersi sylistä syliin, tosin pikku-mali vähän alkoi taas äksyillä jossain vaiheessa. Reiskan kanssa koitettiin ottaa tekemiseen sitä iloa ja meininkiä, ja aika hyvin se mielestäni onnistuikin. Jokunen imutuspätkäkin tehtiin, ne oli ihan ok. Ei yhtä hienot kuin Riikan kanssa, mutta se olisi ehkä vähän jo liikaa vaadittu. Vähän koitettiin leikkiä kahdella lelulla, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Se Reetillä oleva lelu oli aina se kivempi. Loppuun otettiin vauhtinouto metallilla, ja siinäkin ongelmaksi meinasi muodostua se, ettei kapulaa olisi millään voinut vaihtaa leluun. Onnistuihan se sitten kuitenkin :)

Tiistaina Reeti juoksi vähän viestiä, poikkeuksena ekaan kertaan nyt oli vähän vaikeuksia lähteä A:lle eli mun luokse. Selitys on tosin aika yksinkertainen, lihapullia oli aika vähän joten annoin ne Tompalle ja otin itse verilettuja. Lihapullat oli selvästi parempia... Vähän pitää ehkä vielä myös katsoa B-pisteen lähetystä. Useampi pätkä otettiin, ja välillä Tomppa siirtyi niin, että toista päätä ei näkynyt kallion takaa. Ihan kivasti Reiska juoksi, selvästi palkalta palkalle juokseminen on siitä ihan tosi kivaa!

Keskiviikkona hakuiltiin Tuusulassa. Vapulla neljä ukkoa, kohtuulliset haukut ja lelupalkka. Eka ukko oli motivaatiotreeni, ukko lähti juoksemaan kun Vapu oli lähtenyt pistolle. Vaappu lähti hyvin, ja pakoonjuoksu oli selvästi tosi kivaa! Toinen oli suora pisto melkein viiteenkymppiin, ja Vapu meni niin luotisuoraan kun vaan mahdollista! Tosi upea pisto, melkein leuka loksahti auki :D Kolmannella alkoi sitten vähän into loppua, sain lähettää useamman kerran kun kovasti vietti vaan oikealle koko ajan. Vähän meni pyörimiseksi, mutta lopulta sentään löytyi. Mm oli kuopassa, joka varmaan osaltaan vaikeutti ja sai hajun pyörimään. Neljännellä tsemppasin lähetyksessä, ja Vapu menikin ekalla perille asti. Ihan jees että loppuun tuli kuitenkin parempi.

Paappu onnistui palkkaleikeissä puremaan yhden käden verille ja yhden naarmuille, ja hyppäsipä se jopa Jaanaa vasten ilmaistessaan! Siis pieni kiltti Vapu porsasteli ihan pokerilla. Puhuttiin lopussa, että kaikesta possuilusta aletaan nyt huomauttaa, sekä ilmaisussa että palkkauksessa. Hampaat saa pysyä lelussa ja tassut maassa, muuten tulee pikku-porsaalle huutia. (Aika jännä että se nyt on aloittanut tuollaisen, saap nähdä miten asia etenee.)

Reetillä oli lopuksi kaksi ukkoa tuulessa, tuuli tosin taas pyöri kovasti. Keskilinjalla odotteleva loppuporukka merkattiin monta kertaa, ja vähän pölisevä akkalauma taisi pientä palikkaa häiritä, mutta lopulta ne omatkin ukot löytyi. Voi sitä riemun ja hännänheilutuksen määrää kun pieni koira löysi metsästä Kivan Tyypin jolla on Lihapullaa! Reepa on kyllä symppis <3

torstai 2. toukokuuta 2013

Rauniokauden aloitus

Eilen korkattiin rauniot tältä vuodelta, varsin hienossa auringonpaisteessa ja oikein sopivassa tuulessa. Raunioille oli tehty uusia piiloja, ja tuotu tiilikasoja ja paaaljon erikokoisia autonrenkaita kulkuesteiksi.

Vaapulla oli kolme ukkoa ruokapalkalla, haukut pidettiin lyhyinä ja piilot aika helppoina. Alueena oli varsinainen raunio-osa katoille asti ja tien vasen puoli. Lähetin Vaapun etsimään niin, että sen olisi pitänyt ylittää vaihtoehtoisesti tiili- tai rengaskasa. Vapu valitsi kuitenkin kasojen kiertämisen, ja meni helpompaa reittiä, suoraan maalimiehelle tosin. Haukusta palkka, ja kutsusta nätisti luokse. Uudella lähetyksellä Vapu lähtikin sitten suoraan niihin rengas- ja tiilikasoihin, eikä tuntunut vaikeakulkuinen alusta paljon haittaavan. Kerran se renkaiden keskellä joutui vähän pinteeseen, kun eteenpäin ei lavojen ja verkon vuoksi päässytkään, mutta ratkaisi tilanteen varsin hyvin, kääntyi paikoillaan suuremmin hätäilemättä. Yksi tunneli aiheutti pientä vinkumista, ja varmistin Samilta onko siellä joku. Ei ollut, kuten epäilinkin. Olin itse samassa tunnelissa piilossa edelliselle koiralle, ja tapansa mukaan Vaappu otti vähän häiriötä/merkkasi kun löysi mun hajun etsittävältä alueelta. Muuten sillä pläntillä ei tullut reaktioita, ja kutsuin jo koiran pois tarkoituksena jatkaa eteenpäin, kun sain ohjeeksi lähettää koiran uusintakierrokselle. Sieltä se ukko sitten löytyi, äksästä. Se on jostain syystä Vapulle aika vaikea, vaikka sen pitäisi olla aika helppo. Siinä kohtaa kyllä kieltämättä tuuli vähän pyöri, mutta huti mikä huti.

Tien vasemmalle puolelle lähetin (ohjeiden mukaisesti) keskeltä pihaa, tarkoituksena katsoa miten Vapu yksin irtoaa. Ja irtosihan se, varsin nätisti. Kolmas ukko löytyi melkeinpä oppikirjamaisesti kallion päästä kaivonrenkaasta, jonka kansi oli n. 15cm auki. Varsin jees! Lopussa vähän leikittiin, mutta aika vetämätöntä oli Vapun touhu. Samin housut kiinnostivat enemmän kuin lelu, ja niitä piti nuolla antaumuksella -kunnes se touhu kiellettiin. Juoksunartun hajut isännän housuissa, juu knou.

Kuulemma sitä raunio-a:ta olisi kuitenkin syytä miettiä, ja kieltämättä olen vähän jo miettinytkin että pitäisiköhän oikein ilmoittautua kettistreeneihin. Mietitään nyt vielä ;)

Reepa pääsi treenin alussa vähän palluteltavaksi, ja lopussa sai sitten hakea kaksi maalimiestä raunioilta. Tuuli-ilmaisulla mentiin, eli kuljeksittiin lähellä ja annettiin tuulen tuoda hajut pennun nenään. Hyvin huomasi koska Reeti sai hajun, mutta kovin kauas sen perässä Reiska ei vielä uskaltanut lähteä. Toisella ukolla usko löytöön oli kuitenkin jo suurempi, ja sinne lähdettiin vähän kauempaa ja kauemmas. Häntä heilutti koiraa kun sieltä löytyikin kivoja ihmisiä, lihapullat maistui ja purkkejakin piti vähän maistella. Hyvä alku, sanoisin, tästä se lähtee :)

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Motivointia ja pientä tottista

Eilen Kuopiossa treenattiin Riikka Iivanaisen valvovan silmän alla seuraamista ja motivointia lappalaiskoiraporukalla -joukossa myös yksi porokoirapukuinen sekis ja yksi malinois. Päivä oli varsin antoisa, ja ajateltavaa riittää taas.

Vaappu otti pientä seuraamispätkää, ja lisäksi (tai oikeastaan pääasiassa) katsottiin leikkimistä.
Palkkauksessa:
  • Vapautuksessa "jes"/"hyvä" pitää ladata paremmin, enemmän tunnetta
  • Ei saa lelun kanssa retuuttaa koiraa. Koiran pitää tehdä työ, ihminen seuraa perässä
  • Lelun lypsäminen kun koiralla hyvä ote ja veto. Koira voittaa aidosti, mikä on paras vahviste 
  • Jos koiran ote irtoaa, lelu taskuun ja uusi seuraaminen, lähtiessä voi tönäistä koiraa
  • Purra saa vain lelua, ihmisiä ei enää pureskella
Riikan mielestä Vapu on epävarma, mikä näkyy (ja kuuluu ja tuntuu) jatkuvana murinana ja näpsimisenä. Itsevarman koiran ei tarvisi murista koko ajan leikkiessä. Myös pureminen käsiin on Riikan mielestä ihan tarkoituksellista, ja saattaa kummuta juuri epävarmuudesta -on "kiva" päästä vähän komentamaan ihmisiä. Vaappu nappasi Riikkaa siis ihan kunnolla käsivarresta leikin lomassa, sai siitä aika paljon rajumman palautteen mitä olisin antanut itse, ja nousi saman tien taistelemaan lelusta ihan tosissaan. Turhauma ("mitäs akka siinä komentelet") lisäsi siis taistelutahtoa. Myös aggressiosta oli puhetta, Riikan mielestä sitä Vapusta löytyy, ja se voisi olla suuri voimavara jos sen saisi käyttöön. Samaan hengenvetoon oli puhetta myös siitä, että aggression käyttö vaatii taitoa, mitä minulla (omasta mielestäni siis) ei ole. Mielenkiintoista yhtä kaikki, aina sitä oppii omasta koirastaan uutta!

Seuraamisessa sain neuvoksi puuttua kontaktin herpoamiseen heti, sellainen ei ole sallittua ja se pitää kertoa koiralle. Koira ei myöskään saa päättää koska sitä huvittaa tehdä hommia, niitä tehdään aina kun ohjaaja käskee. Nyt käytettiin suullista huomautusta, mutta pitänee harkita kevyitä hihnapakotteitakin, jos niillä päästäisiin pois huomautus-kehu-huomautus-kehu-huomautus-jne. kierteestä. Tärkeintä on kuitenkin se, että pakotteen jälkeen toiminnan korjautuessa tulee kehu ja palkka, tilannetta ei saa koskaan jättää päälle!

Loppukaneettina vielä se, että Riikan mielestä Vapussa on ainesta parempaan mitä se tällä hetkellä esittää.

Myös Reeti pääsi koulutuksen lopussa kentälle hetkeksi. Ensin näytin istumista ja maahanmenoa, joissa sanomista tuli vakavasta ilmeestä ja ruualle tekemisestä. Sitten Riikka näytti miten itse tekee, kokeili eteentuloa jota en tahdo saada toimimaan ja näytti imuttamalla seuraamista.

Eteentulossa Reeti jää aina vinoon, ja siihen saatiin neuvoksi antaa asian olla n. kuukauden verran. Vinoon tuleminen vahvistaa vinoon tulemista, eli sitä ei kannata tehdä. Antaa pennun kasvaa hetki, ja katsotaan sitten uudelleen. Imuttaessa kehu hyvästä tekemisestä, palkka aina välillä. Jos tekee hyvin, voi alusta asti nostaa käden pikkupikkuhetkeksi ylemmäs. Istumisessa ja maahanmenossa muistettava aina palkkasana ennen namia, ja vapautettava koira kosketuksella ja iloisella fiiliksellä ns. itseä kohti. Tässä mulle treenin paikka!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Apdeittiä

Vauhti:
  • nostaa kapulan maasta (kylläkin maaten...), jos käsi on n. 10 cm etäisyydellä kapulasta
  • hyppää 98% varmasti. Osaa jäädä käskystä odottamaan esteen taakse, saattaa kyllä tepastella vähän paikoillaan
Reeti:
  • nostaa kapulan maasta ihan oma-aloitteisesti
  • osaa läpätä kosketusalustaa vapaavalintaisesti yhdellä tai kahdella tassulla
  • lähtee "kaukoissa" kääntymään vinoon
  • tietään suunnilleen, mitä "sivu" tarkoittaa, paikka kyllä vähän elää vuorotellen kumpaankin suuntaan. Jää helposti selän taakse mutkalle
Kunhan kentät kuivuu käyttökuntoon, Vapu alkaa treenata taas jääviä ja palkattomuutta. Maahanmenoa pitää myös vahvistaa. Ja seuraamisen aloitusta. Kaukoja. Noutoa. Hyppyä vierailla esteillä. Ehkä sitä Aatakin jossain vaiheessa. Tunnaria! Ja jos huomenna on hyvä ilma, Paappu pääsee jäljelle <3 Jee!

Reispan jatkaa sisällä tottistelua, ja ulkona aletaan harjoitella leikkimistä ja tunnetilaa kentällä. Kaukojen suhteen pitäisi päättää mikä pää liikkuu. Persasennon paikka pitäisi saada varmaksi. Ja se eteentulo edes jonkinmoiselle mallille. Onhan siinä. Mutta on se aika taitava penikka!


torstai 11. huhtikuuta 2013

Kauden avaus pommarissa

Kevätkausi alkoi virallisesti maanataina, ja meidän maanantaitreenit vaihtui kauden alkamisen myötä keskiviikkotreeneiksi. Ryhmä pysyi kyllä samana, tosin jonkin verran tuli uutta porukkaa ryhmää vaihtaneiden/lopettaneiden tilalle. Alkuun pidettiin pientä palaveria kokoustilassa, ja päälle otettiin pienet, kahden maalimiehen treenit.

Vaapun ukot oli autojen välissä oikealla ja palo-ovien sisäpuolella suoraan edessä. Toin Vapin seurauttaen sisälle, ei saanut siis käydä moikkaamassa odottelijoita. Suoraan persasentoon ja lähetys, joka kylläkin päättyi n. kymmenen metrin päähän Samin autoa ja autossa odottavia Vappua ja Jasua haistelemaan. Totesin että annapa olla, ja kiltisti Vapu jatkoi sitten matkaa. Eka (autojen välistä) oli tosi helppo, hyvä haukku ja nopea palkkaus. Kehuin jo kauempaa itsekin, ja melkein kutsumatta Vaappu sitten tulikin luokse.

Toisella lähetyksellä lähetin (ehkä n. 20m päästä) hallin puolelta suoraan ovista sisään, vähän mietin että meneekö, mutta lähetys onnistui nappiin ja Vaappu paineli oviaukosta läpi. Sieltä löytyi sitten ukkokin. Taitava Vauhti! Loppuun leikitin vähän, mutta taitaa olla sittenkin niin, että karvapatukka ei ole Vapun mieleen kuitenkaan. Noh, joukkopalluttelua, ja siitä sitten vapaassa järjestyksessä autolla. Olipas kiva hyvänmielentreeni!

Kuulemma kokeisiin menoa pitäisi alkaa miettiä, peha-a nyt alkuun ja peha-b sitten syksyllä... No joo, _mun_ mielestä ei todellakaan olla maastojen puolesta vielä valmiita! Tosin kyllähän se kutkuttelee, jos syksyllä sitten pääsisi. Se on kyllä hauska miten erilainen kuva muilla voi omasta (eli koiran) tasosta olla kuin itsellä, se kyllä tuli taas selväksi. Ai minäkö muka ylikriittinen :D

Reeti kävi ennen treenien alkua seikkailemassa pommarissa, ja omin jaloin häntä tanassa pieni malinois mennä porskutti. Samin koirien haukkuminen oli vähän jännää, muuten mentiin ja tutustuttiin erilaisista alustoista ja kaikuvasta tunnelista huolimatta. Eri reipas Reiska! Treenien jälkeen Reeti teki taas makkararinkiä, eikä siinäkään mitään, ihmiset on Reetin mielestä jee! ja makkara jee jee! Ehkä seuraavalla kerralla Reiskakin tekee jonkun pienenpienen etsinnän, jos olis vaikka oikein hyvä tuuli.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Jotain me sentään on tehty

Kyllä me treenattu ollaan, ei vaan ole pahemmin tullut kirjattua mitään ylös. Paha paha... Raksalla Vaappu tekee edelleen hallintatreeniä ja haukkumattomuustreeniä, ja kyyyllä ne jollain lailla etenee. Vähän alkaa jo kyllästyttää bomban rassaaminen, mutta kohtahan jo päästään metsäänkin!

Kapulatreenit pyörii myös edelleen, nyt Vapi jo siirtyy eteen kapulaa tuoden. Vauhtinoutoa ei ole otettu aikoihin, ja tuossa joku päivä kun koitettiin, niin ei muuten enää sujunut. "Tuo" on muuttunut 'hae kapula'-käskystä 'ota kapula kädestä suuhun'-käskyksi. Noh, nyt on alettu laskea kapulaa koko ajan alemmas, eli jospa se kohta nostettaisiin suoraan maasta. Voisi kyllä silloin tällöin tehdä samaa treeniä sillä metallillakin.

Hyppyä on otettu kotona ollessa myös, mutta jotenkin tuntuu että se ei kauheasti etene. Toisaalta hyppytreenille on tällä hetkellä aika huonot tilat tuossa pihassa, kun lunta on vielä niin paljon. Luottavaisin mielin olen edelleen, kyllä se kesäksi kuntoon saadaan :)

Kokeitakin saisi pikkuhiljaa alkaa katsella, alo-koe olisi ihan jees päästä tekemään alkukesästä, ehkä kesäkuussa. Pitäisi alkaa tutustua niihinkin jo. Vähän on pyörinyt myös mielessä jos jonkun yksityistunnin Riitalta vielä ottaisi ennen kesää -tai ennen koetta- mutta katsellaan nyt sitäkin vielä. Voishan se olla ihan jees että joku meidän hommia joskus katsoisi :)

Reeti treenailee tällä hetkellä istumista, maahanmenoa ja perusasentoa. Persasentoa tehdään edelleen seinän vieressä, muuten levähtää. Kokeilin sitä käden siirtoa enemmän vasemmalle, ja se toimiikin kyllä jos on otettu ensin pari toistoa seinän vieressä. Pelkällä käsiavulla jää vinoon. Noutotreenikin on jo aloitettu, peenun kanssa koitetaan miten nouto onnistuisi naksuttamalla. Tuleepahan ainakin kapulat tutuiksi, tällä hetkellä treenataan nimittäin metallilla :) Vähän istu-maahan -siirtymisiäkin Reiska on tehnyt, mutta se meinaa vielä mennä vähän nyrkin syömiseksi. Ahne peenu. Leikkimistä pitäisi vissiin myös alkaa treenata enemmän, tällä hetkellä Reispan leikkii melkein muiden kanssa paremmin. Mun kanssa homma menee pureskeluksi tosi helposti.

Pitää vähän miettiä tuleeko Vaapun treeniblogista myös Reetin treeniblogi, vai saako Reiska ihan oman. Hyvin se kyllä hoitaisi nuo vaaralliset tilanteet ainakin...