torstai 11. huhtikuuta 2013

Kauden avaus pommarissa

Kevätkausi alkoi virallisesti maanataina, ja meidän maanantaitreenit vaihtui kauden alkamisen myötä keskiviikkotreeneiksi. Ryhmä pysyi kyllä samana, tosin jonkin verran tuli uutta porukkaa ryhmää vaihtaneiden/lopettaneiden tilalle. Alkuun pidettiin pientä palaveria kokoustilassa, ja päälle otettiin pienet, kahden maalimiehen treenit.

Vaapun ukot oli autojen välissä oikealla ja palo-ovien sisäpuolella suoraan edessä. Toin Vapin seurauttaen sisälle, ei saanut siis käydä moikkaamassa odottelijoita. Suoraan persasentoon ja lähetys, joka kylläkin päättyi n. kymmenen metrin päähän Samin autoa ja autossa odottavia Vappua ja Jasua haistelemaan. Totesin että annapa olla, ja kiltisti Vapu jatkoi sitten matkaa. Eka (autojen välistä) oli tosi helppo, hyvä haukku ja nopea palkkaus. Kehuin jo kauempaa itsekin, ja melkein kutsumatta Vaappu sitten tulikin luokse.

Toisella lähetyksellä lähetin (ehkä n. 20m päästä) hallin puolelta suoraan ovista sisään, vähän mietin että meneekö, mutta lähetys onnistui nappiin ja Vaappu paineli oviaukosta läpi. Sieltä löytyi sitten ukkokin. Taitava Vauhti! Loppuun leikitin vähän, mutta taitaa olla sittenkin niin, että karvapatukka ei ole Vapun mieleen kuitenkaan. Noh, joukkopalluttelua, ja siitä sitten vapaassa järjestyksessä autolla. Olipas kiva hyvänmielentreeni!

Kuulemma kokeisiin menoa pitäisi alkaa miettiä, peha-a nyt alkuun ja peha-b sitten syksyllä... No joo, _mun_ mielestä ei todellakaan olla maastojen puolesta vielä valmiita! Tosin kyllähän se kutkuttelee, jos syksyllä sitten pääsisi. Se on kyllä hauska miten erilainen kuva muilla voi omasta (eli koiran) tasosta olla kuin itsellä, se kyllä tuli taas selväksi. Ai minäkö muka ylikriittinen :D

Reeti kävi ennen treenien alkua seikkailemassa pommarissa, ja omin jaloin häntä tanassa pieni malinois mennä porskutti. Samin koirien haukkuminen oli vähän jännää, muuten mentiin ja tutustuttiin erilaisista alustoista ja kaikuvasta tunnelista huolimatta. Eri reipas Reiska! Treenien jälkeen Reeti teki taas makkararinkiä, eikä siinäkään mitään, ihmiset on Reetin mielestä jee! ja makkara jee jee! Ehkä seuraavalla kerralla Reiskakin tekee jonkun pienenpienen etsinnän, jos olis vaikka oikein hyvä tuuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti