tiistai 2. huhtikuuta 2013

Jotain me sentään on tehty

Kyllä me treenattu ollaan, ei vaan ole pahemmin tullut kirjattua mitään ylös. Paha paha... Raksalla Vaappu tekee edelleen hallintatreeniä ja haukkumattomuustreeniä, ja kyyyllä ne jollain lailla etenee. Vähän alkaa jo kyllästyttää bomban rassaaminen, mutta kohtahan jo päästään metsäänkin!

Kapulatreenit pyörii myös edelleen, nyt Vapi jo siirtyy eteen kapulaa tuoden. Vauhtinoutoa ei ole otettu aikoihin, ja tuossa joku päivä kun koitettiin, niin ei muuten enää sujunut. "Tuo" on muuttunut 'hae kapula'-käskystä 'ota kapula kädestä suuhun'-käskyksi. Noh, nyt on alettu laskea kapulaa koko ajan alemmas, eli jospa se kohta nostettaisiin suoraan maasta. Voisi kyllä silloin tällöin tehdä samaa treeniä sillä metallillakin.

Hyppyä on otettu kotona ollessa myös, mutta jotenkin tuntuu että se ei kauheasti etene. Toisaalta hyppytreenille on tällä hetkellä aika huonot tilat tuossa pihassa, kun lunta on vielä niin paljon. Luottavaisin mielin olen edelleen, kyllä se kesäksi kuntoon saadaan :)

Kokeitakin saisi pikkuhiljaa alkaa katsella, alo-koe olisi ihan jees päästä tekemään alkukesästä, ehkä kesäkuussa. Pitäisi alkaa tutustua niihinkin jo. Vähän on pyörinyt myös mielessä jos jonkun yksityistunnin Riitalta vielä ottaisi ennen kesää -tai ennen koetta- mutta katsellaan nyt sitäkin vielä. Voishan se olla ihan jees että joku meidän hommia joskus katsoisi :)

Reeti treenailee tällä hetkellä istumista, maahanmenoa ja perusasentoa. Persasentoa tehdään edelleen seinän vieressä, muuten levähtää. Kokeilin sitä käden siirtoa enemmän vasemmalle, ja se toimiikin kyllä jos on otettu ensin pari toistoa seinän vieressä. Pelkällä käsiavulla jää vinoon. Noutotreenikin on jo aloitettu, peenun kanssa koitetaan miten nouto onnistuisi naksuttamalla. Tuleepahan ainakin kapulat tutuiksi, tällä hetkellä treenataan nimittäin metallilla :) Vähän istu-maahan -siirtymisiäkin Reiska on tehnyt, mutta se meinaa vielä mennä vähän nyrkin syömiseksi. Ahne peenu. Leikkimistä pitäisi vissiin myös alkaa treenata enemmän, tällä hetkellä Reispan leikkii melkein muiden kanssa paremmin. Mun kanssa homma menee pureskeluksi tosi helposti.

Pitää vähän miettiä tuleeko Vaapun treeniblogista myös Reetin treeniblogi, vai saako Reiska ihan oman. Hyvin se kyllä hoitaisi nuo vaaralliset tilanteet ainakin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti