torstai 6. joulukuuta 2012

Partiointia keskuspuiston laidalla

Keskiviikkona käytiin kahden hengen partiointitreeneissä Paloheinässä/Pakilassa. Matti luki ensin apparina karttaa ja hoiti radiopuhelinta, itse tein etsintäsuunnitelman ja ohjasin koiraa. Alue oli ihan riittävän suuri pläntti keskuspuiston ulkoilureittien rajaamaa metsää, jossa oli keskellä linnoitusrakennelmia ja juoksuhautoja. Etsittävänä oli 30-40-vuotias tummiin pukeutunut nainen, joka todennäköisesti yrittää piiloutua etsijöiltä.

Etsintäsuunnitelman mukaan kierrettiin ensin pitkulaisen alueen vasenta reunaa tuulen mukaan niin, että aluetta haravoidessa poikittaisilla "pistoilla" tuuli tuli tutkimattoman alueen puolelta. Tai näin meni suunnitelma, metsässä ei sitten tuullut tipan tippaa...

Tutkittiin aluetta reilun tunnin ajan suunnitelman mukaisesti, ja saatiin lopulta (ajan säästämiseksi...) kohde-etsintätehtävä linnoitusalueelle. Osa alueesta oli jo tutkittu, joten lähdettiin kiertämään jäljellä olevia juoksuhautoja. Vapu meni siinä kohtaa aika kaukana, joten huomasin itse maalimiehen, ts. kadonneen, ennen koiraa. Jatkettiin kuitenkin kierrosta että koira saa löydön, ja ennen kuin saatiin täysi ympyrä tehtyä Haps sai hajun ja tomahti reunalle ilmaisemaan. Palkkasin itse Vapun samalla kun appari jututtu löydettyä. Aika jees.

Tuo oli meidän ensimmäinen ihan tuollainen "oikea" partiointitreeni, ja olin vähän epävarma että mitäköhän Vapu tekee. Metsässä siis kuljettiin ns. iltalenkillä, koiraa ei siis pistotettu eikä varsinaisesti lähetetty, vaan aluetta vain kuljettiin yhdessä läpi. Hapu vaikutti kyllä olevan ihan lenkkifiiliksissä, se imppasi pissoja ja merkkaili ja juoksenteli ja tutki, mutta näin jälkikäteen voi kyllä sanoa että ihan hyvällä asenteella se taisi siinä sivussa tehdä töitä. Tai ainakin kotiin tuli eilen hyvin väsynyt koirapoika, ja aamupäivän lenkin jälkeen kaveri kipusi yläkertaan nukkumaan edes syömättä välillä! Vauhti siis hoiti homman (taas kerran) kotiin, ohjaaja sen sijaan tipahti välillä (ihan kirjaimellisesti) kartalta...

tiistai 4. joulukuuta 2012

Maanantain Bombat

Eilen oltiin taas Bombassa rakennusetsintätreeneissä, ajattelin ottaa Vapulle aika helpon hyvänmielentreenin. Kolme maalimiestä, yksi erillään olevassa metallikaapissa, kaksi vapaavalintaisissa, kivoissa piiloissa.

Lähetys ovelta, ja kohta Vapu jo tarkenteli toisessa olohuoneessa. Ukko löytyi sängystä patjan alta, oli juur sopivan kiva ja helppo. Sitten vaan uutta lähetystä (kohti sitä kaappia), ja johan alkoi taas tulla ongelmia... Vapu tarkensi ja tarkensi, ja haukkui ja haukkui. Se selvästi muisti viikkoa aiemman komeropiilon, ja ehdotti että joskos ukko olisi taas siellä. Komero näytettiin tyhjäksi, ja sitten taas juostiin ympäriinsä ja haukuttiin. Kyllä Vapu koko ajan teki töitä, mutta turhautuminen purkautui taas haukkuna, ja se jotenkin jäi vähän jumiin siihen tilanteeseen. Siihen härdelliin paikalle tuli vielä pari palomiestä -Vpk tuli yllättäen treenaamaan- joten itseäkin alkoi taas hermostuttaa. Lähetin Vapun uudelleen suoraan kohti kaappia, ja juuri kun oli tarkoitus avata ovea vielä enemmän, Vapu sen viimeinkin bongasi. Osasipa olla taas hankala! Vaikka sen piti olla ihan helppo, kun ovikin oli jonkin verran auki.

Lähetin viimeiselle ukolle olohuoneen ovelta eteenpäin, ja Vapu kipsutteli kellariin asti, mistä viimeinen ukko sitten löytyi. Loppuun siis helppo ja kiva onnistuminen kuitenkin, sitten juostiinkin pois palomiesten jaloista.

Nyt annetaan kyllä kaappijuttujen hautua jonkin aikaa. Varmaan tässä talvella jonkin verran rakennuksissa pyöritään, mutta kaappien suhteen otetaan nyt askel taaksepäin. Saa ukot ja akat pysyä kaapeissaan meidän puolesta.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Lauantaita hakumetsällä

Lauantaina käytiin Landbossa hakuilemassa, taisi olla meille ensimmäinen kerta lumessa! Hapulla oli neljä ukkoa, joista kaksi vierasta. Alkuun ja loppuun helpommat, ja välissä sitten vähän vaikeammat. Viimeisellä oli tuttu maalimies, että saataisiin loppuun vielä hyvät leikit. Teemana lähinnä suorat pistot, mutta niin, että edetään keskilinjalla koko ajan, ja pistot tulee koskemattomaan hankeen.

Ensimmäinen pisto oikealle oli aika oppikirjasuoritus, Haps lähti suoraan tallauksista välittämättä, ilmaisi tosi hyvin ja leikki hyvin. Toisella lähetyksellä vasuriin lähti hyvin, mutta jäi haahuilemaan ehkä 20 metriin. Kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen, josta lähtikin sitten paremmin. Upposi hyvin aika takareunaan asti, mutta sai ilmeisesti hajun (tai jäljen...) viimeisestä maalimiehestä ja kävi nostamassa sen. Eipä siinä, kaunis laatikonmuotoinen pisto, mutta vähän turhan suuri... Ja se viimeinen ukko oli se tuttu...

Kävin hakemassa Vapun palkkauksen jälkeen edempää keskilinjalta, ja palattiin samaan vanhaan lähetyskohtaan. Nyt Haps meni riittävän pitkälle, ja ukko löytyi viimein. Viimeinen maalimies oli siis oikealla puolella, ja ensimmäiseltä lähetykseltä Haps lähti turhan vinoon oikealle, ja palasi takaisin, vaikka pitkän piston tekikin. Siinä vaiheessa jo katsoin että vaikuttaapa Vapu väsyneeltä, ja sitä se olikin. Kiltisti Vapi kuitenkin taas pistolle lähti, ja nyt meni ennemminkin vähän vasemmalle, josta sai tuulen mukana hajun. Hyvä haukku, mutta hetken ihmettelyä aiheutti piilolta kuulunut karjahdus -Haps siellä sai palautetta rouhaistuaa maalimiestä käsivarresta... Ei tullut varoitettua vieraita maalimiehiä että Haps saattaa napata mahdollisesti myös hihasta, mutta kun eihän se yleensä vieraiden kanssa ihan niin innolla leikikään. Nyt leikki ihan yllättävän hyvin!

Huomioita:
  • tallaukset ei pahemmin haitannut lumessakaan
  • lumi ei haitannut -eihän se Vapia haittaakaan!
  • hyvät haukut, hyvä into, tosi hyvät leikit
  • Vapi oli tosi väsynyt. Onhan hangessa toki raskaampi juosta ja leikkiä, mutta lenkki ja hemaiseva seura taisi vaatia veronsa. 
Hyvin Vapu kuitenkin keskittyi, vaikka paria tuntia aiemmin sai haistella Norrin sulotuoksuja ihan lähietäisyydeltä. Ja siitä saatiinkin positiivista palautetta, että vaikka Vapusta tosiaan näki että väsytti ja raasu alkoi olla ihan loppu, se sinnikkäästi lähti aina pistolle ja teki hyvällä asenteella töitä. Haku on kyllä Vapun ykköslaji, vaikka onhan se aika ässä rakennuksillakin!

26.11. Bomba

Viime maanantain treenit oli Hertsikassa Bombassa, taas rakennusetsintää. En keksinyt ihmeempää teemaa treeneille, mutta yhden komeron halusin ottaa, kun sellaiset on olleet Vapsulle hankalia. Bonuksena sitten kulkuesteitä oviaukoissa, mm. pitkiä ruokapöydän penkkejä, kaadettu rullakko, tuoleja ja patjoja.

Hapulla oli kolme ukkoa, yksi "olohuoneen" komerossa, yksi kellarissa ja yksi yläkerrassa. Lähetin Vapin ulko-ovelta, ja Vaps lähti hyvin hommiin. Se sai hajun olohuoneessa, mutta tarkensi sen ensin ulko-oven viereiseen vessaan. Vaps kierteli siellä aika kauan, ja kutsuin sen lopulta takaisin. Uudella lähetyksellä tarkensi hajun väärään kulmaan, ja haukkui siellä pitkään. Se kiipeili taas kaappien hyllyille ja kurkki ikkunoihin ja vaikka mitä, ja alkoi jo selvästi taas turhautua kun ukko ei löydy. Sain jonkun kerran pyytää tarkentamaan, ja aloin jo itsekin vähän hermostua kun Vapi vaan haukkui ja haukkui ihan turhaan. Lopulta komeron ovea raotettiin jonkin verran, ja sitten Hapu lopulta bongasi ukon kaapista.

Palkkauksen (ruokaa) jälkeen lähetin Vapin olohuoneen ovelta eteenpäin, ja jäin siihen odottelemaan. Rappukäytävään johtava oviaukko oli melkein tukittu patjalla, mutta hienosti Haps ylitti (tai alitti) esteen. Portaikossa Vapi lähti alaspäin, ja kohta kellarista kuuluikin haukku. Kutsuin Vapin palkan jälkeen takaisin olohuoneeseen, josta lähetin sen uudelleen -yläkerta oli tutkimatta. Hapu lähti kuitenkin taas kellariin, joten menin tukitun oviaukon luokse "tuuppimaan" sitä yläkertaan. Heti se sinne kiipesi kun suunta oli selvä, ja taas kohta kuului haukku. Lopuksi Haps sai neljännen purkin vielä yleisen kehumisen ja rapsuttelun lomassa, kun käytiin vähän läpi miten hommat sujui. Toinen ja kolmas meni ihan nappiin, Hapsulta tuli yksi haukuhdus kun se sai hajun, ja kunnon sarja sitten ukolla. Ensimmäinen alkoi mennä vähän farssin puolelle, vielä kun itsekin aloin jo hermostua. Mutta hyvin Vapu kuitenkin kokosi itsensä ekan, vaikean piilon jälkeen, joten ehkäpä vahinkoa ei syntynyt! Mutta taisi se kyllä olla liian vaikea...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Keskiviikko 21.11. Eteläinen poliisipiiri

Vähän päivitykset laahaa, mutta koitetaan urakoida vanhat alta pois!

Oltiin siis keskiviikkona 21.11. Pienellä Robertinkadulla rakennusetsintätreeneissä, Helsingin poliisin vanhoissa tiloissa.

Tehtävänantona oli, että x määrä poliiseja oli jäänyt rakennukseen muutossa, ja nämä eksyneet piti löytää. Ohjaaja palkkasi koiran itse. Koirakko kerrallaan, muut odotti "putkassa" omaa vuoroa.

Ensimmäisenä alueena oli kellarikerros, jossa x määrä maalimiehiä. Hapsi lähti hommiin hyvällä asenteella, vaikka virittely (kaupungin keskustassa) olikin vähän puolittainen normirutiineihin nähden. Kellarikäytävällä oli kaksi ovea, ja siitä lähti pieni käytävä hissikuilun taakse. Hapsu kävi ensin kurkkaamassa pikkukäytävän, ja sitten lähdettiin tutkimaan mitä ensimmäisen, vihreän oven takaa löytyy. Sieltähän löytyi vasemmalle lähtevä käytävä ja paljon pukukaappeja. Lähetin koiran käytävään ja jäin odottelemaan löytääkö Vapi jotain, sillä ohjaajan liikkuminen ovelta pidemmälle oli kielletty. Kohta alkoikin ilmaisuhaukku kuulua, ja sain luvan lähteä katsomaan mitä Vapsu on löytänyt. Käytävän päästä löytyi valtava huone/halli, joka oli myös täynnä sikin sokin olevia pukukaappeja. Jonkin aikaa sai suunnistaa että koira löytyi, mutta sieltähän se löytyi maalimiestä haukkumasta. Vapu sai palkan omasta taskusta (mistä V oli kovasti ihmeissään), ja pienen muistutuksen jälkeen tajusin itsekin hoitaa normit "pelastuskoirista päivää" -kuviot. Maalimies napattiin matkaan, ja lähetin Vapun vielä tarkistamaan tilan uudelleen samalla kun palasimme kohti ovea. Mitään ei tuntunut löytyvän, joten jatkoimme kellarikäytävän kautta seuraavalle ovelle.

Violetin oven takaa löytyi suuri aulatila, jonka yhdellä  seinällä oli kaksi huonetta, ja vasemman puoleinen seinä oli lasia, ja reunassa oli puoliksi auki pönkätty lasiovi. Alueen rajoituksiin kuului, että lukittuja ovia ei saanut auki, mutta kaikki avonaiset ovet kuului alueeseen. Niinpä aloitimme lasioven takaa löytyvästä tilasta, josta löytyi valtava halli  taas täynnä pukukaappeja. Vapu lähti hyvällä asenteellä etsimään, ja kohta kuuluikin taas haukku. Koira paikallistui taas maalimiestä haukkumasta, ja sai taas cesaria taskusta palkaksi. Palkkauksen jälkeen lähetin Vapun uudelleen hommiin, ja se haravoi kaappien välejä ihan kivalla sykkeellä. Poispäin kulkiessa löytyi hallin seinältä pari ovea, jotka Vapsu sai käydä tarkistamassa. Ensimmäisen takaa löytyi tyhjä wc, ja toisen takaa sauna- ja pesutilat pukuhuoneineen. Vapu kävi oma-aloitteisesti tilat hienosti läpi. Hetken se vinkui pukutilan kaappien edessä, mutta koska siinä ei ollut paikkaa maalimiehelle, ajattelin että todennäköisesti ilmastointi toi hajun muualta, ja jatkoimme matkaa lasiovelle ja aulatilaan. Aulatilassa kävimme katsomassa kaksi seinustalla olevaa huonetta (liikuntasali ja joku muu), joista ei löytynyt ketään. Sitten ilmoitin että alue on katsottu läpi ja ukot on löydetty, tarkemmin sanottuna kaksi. Ja sain vastaukseksi että mitkä kaksi, näkyvissä on vain yksi. Ja hetki siinä tankattiin, kunnes hitaammallakin sytytti ja tajusin, että ensimmäisenä löydetty maalimies on kadonnut... Takaisin hommiin siis!

Jatkettiin matkaa jo tutkitulle vihreälle ovelle, ja lähetin Vapun sinne uudelleen. Hapsi kävi käytävän päässä ja tuli takaisin, ja koska olin vakaasti päättänyt luottaa koiraani, lähdettiin tilasta pois jo siinä vaiheessa, kun muut vasta oli tulossa ovesta sisään. Siinä kohtaa oli jo aika selvää missä kadonnut lammas on, ja Vapi oli samaa mieltä. Hapsu kipaisi hissin taakse menevän käytävän päähän, ja sieltähän se haukkukin sitten kuului. Ja näin oli maalimies (taas) löydetty ja alue tutkittu. Kunnes kuulin, että yksi ukko on löytymättä, ja että koira kyllä tietää missä ko. maalimies on. Niinpä suunta otettiin taas kohti violettia ovea, ja avasin Vapille taas lasioven, kun se sinne halusi. Sisällä Haps suunnisti saunatilan ovelle, ja tutki ensin sauna- ja pesutilat, ja siirtyi sitten pukutilaan. Siellä se tutki ja tutki, ja alkoi haukkuakin ja yritti kurottaa kaappien päälle ja viereisille hyllyille, mutta missään ei ketään näkynyt. Siinä kohtaa piti ihan kysyä että onko se ukko siellä kaapissa, ja siellähän se. Kaappi oli varmaan 30 cm leveä ja ehkä 150 cm korkea, mutta niin siellä vaan joku oli! Hapsi tarkensi ja tarkensi ja haukkui ja haukkui, ja alkoi jo selvästi turhautua kun ukko ei löytynyt, tai tullut esiin, vaikka Vapi haukkui. Kaapin ovea piti lopulta raottaa jonkin verran, että Haps tajusi vihdoin missä ukko on. Aika tyytyväinen ja väsynyt Vapu oli kun maalimies lopulta tuli kaapista pois!

Toinen etsintäkierros oli parin tunnin odottelun jälkeen, alueena kolmas kerros. Portaat, mistä 3. kerrokseen noustiin, oli keskellä pitkää käytävää, jonka kummallakin puolella oli huoneita. Lähetin Vapun ensin vasemmalle, ja aika pian se pyörähtikin vasemmalla puolella olevaan wc-/suihkutilaan, ja heilutti jo suihkuverhon takana, ammeen "päällä" ikkunalaudalla istuvalle maalimiehelle häntää, kun jostain syystä peruuttikin pois huoneesta eikä olisi halunnut tulla takaisin. Kutsumalla kuitenkin tuli, mutta ei millään halunnut itse raottaa suihkuverhoa. En tiedä luuliko Hapsi että siinä on seinä, vai mikä aivopieru sille tuli, mutta meni maalimiehen luokse vasta kun raotin verhoa itse. Palkaksi sai lihaliuskan, kun joku ei varannut tarpeeksi kunnon palkkoja mukaan... Siitä jatkettiin käytävän päähän, josta käännyttiin takaisinpäin. Heti portaikon oikealta puolelta Vapu pyrähti taas huoneeseen, ja siellä taas tarkennettiin ja haukuttiin ja haukuttiin. Ukko oli siis komerossa jonka ovi oli kiinni, viereisen komeron ovi oli puolestaan auki. Hapu kiersi ikkunalautoja ja kiipeili tyhjää komeroa vasten ja haukkui, ja tuli välillä keskelle huonetta haukkumaan turhautuneena minulle. Tilanne vaan jatkui ja jatkui, ja ovea piti lopulta taas raottaa ihan kunnolla että Vapi bongasi ukon. Bongasi sentään lopulta...

Matkaa jatkettiin kohti käytävän päätä, ja Vapu irtosi ihan kivasti edelle. Vähän kauempana se  kääntyi taas vasemmalla olevaan huoneeseen, josta kuuluikin taas kunnon haukku. Viimeinen ukko oli sopivasti vähän auki olevassa komerossa, ja oli Vapille ihan pala kakkua. Vielä kun palkaksi sai treenikaverilta saatua maksalaatikkoa, niin lopetus oli kaikin puolin onnistunut.

Treenistä saatiin risuja kun ohjaaja ei lukenut koiraa tarpeeksi hyvin ja hukkasi maalimiehen, ja ruusuja kun koira oli niin taitava ja ohjaaja luki koiraa hyvin ;) Kuulemma välillä oltiin ihan ilmiömäisiä, lähestulkoon :D Lopun onnetonta esiintymistä paikkasi koiran ja ohjaajan väsymys (kello oli lähemmäs 23), ja uudenlainen tilanne. Ihan tyytyväinen pitää kuitenkin olla!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tiistaitokot

Koivusillantien kentällä pieni iltatreeni. Tehtiin kolme toistoa tunnarikapulan etsimistä, pikkiriikkisen seuraamista, jäävistä seisomista ja maahanmenoa ja lopuksi kapulajuttuja. Kaikki meni sinänsä ihan jees, mutta Vapi oli jotenkin aika väsyneen oloinen. Kyllä se teki, mutta se Vauhtimainen into puuttui.

Kotimatka tehtiin metsän läpi, ja metsässä kolisteli ja pamahteli jokin/joku jotakin -ja lujaa. Sekin oli Vapista aika hurjaa :( Namit kuitenkin kelpasi koko ajan, ja lähellä oli pienellä poikakoiralla turvallista olla.

Raunioilla

Maanantain treenit vaihtui lennosta rakennusetsinnästä raunioille, kun VPK oli vallannut ne rakennukset. Häiriönä oli siis vaatimattomasti vaihdellen ehkä kolmesta kymmenkuntaan paloautoa, pieniä "nuotioita", savua, melua ja ainakin parikymmentä palomiestä kiipeilemässä katoilla, sammuttamassa milloin mitäkin jne. Meteliä ja muuta häiriötä oli siis riittämiin!

Vapilla oli neljä ukkoa, piilojen suhteen annoin Samille vapaat kädet. Mietin ensin, että pitäisikö ottaa häiriön takia helppoja, mutta kun palomiehet sopivasti siirtyivät raunioalueelta syrjempään, päätin että mitäpä sitä, kunnon piilot vaan. Sopivasti palomiehet vaan tulivat joukolla takaisin ennen etsinnän aloittamista, joten häiriötä oli herkkis-Vapille vähän liikaa...

Ensimmäinen ukko löytyi helposti, tosin ilmaisu alkoi jo vähän väärässä paikassa. Tarkensi kuitenkin itsenäisesti, ja sai hyvästä haukusta palkkansa. Toinen maalimies raunioiden keskellä oli aika hankala, palomiehet vähän häiritsivät Vapin keskittymistä, ja meinasipa se kiivetä palotalon yläterassillekin, mistä se toki kutsuttiin pois. Sinänsä Vaappu oli ihan oikeassa, ylhäältä auki olevasta ovesta tuli varmasti hajuja, kun sisällä harjoiteltiin ties mitä palomiestemppuja.

Uudella lähetyksellä tarkenteli keskellä aika kauan, ja olin aika varma että se on hajulla, mutta jätti homman vähän kesken ja siirtyi eteenpäin. Hapu taisi saada vauhdista hajun (viimeisestä) maalimiehestä, ja juoksi suoraan kallioiden yli, tien poikki L-putkeen. Toisin sanoen, koira katosi hetkeksi näkyvistä, ja paikantui, kun kuulin sen haukkuvan vähän kauempana maan alla. Palkan jälkeen Vapi lähti tulemaan takaisin (kutsusta), mutta bongasi matkalla kolmannen ukon, jonka kävi pienen tarkentelun jälkeen ilmaisemassa (myös putkessa).

Alue oli käyty läpi, ja yksi ukko siis puuttui. Lähetin Vapin takaisin raunioiden keskiosaan, mutta Vau oli sitä mieltä että tutkittu on, ei ollut ketään, ja lähti eri suuntaan. Uudella lähetyksellä meni kiltisti minne pitikin, ja sai lopulta hajun maalimiehestä. Pieni tarkentelu ja ilmaisu. Loppuleikki oli taas aika vaisu, mikä olikin ihan odotettavissa.

Sain itse noottia siitä, että puutun liian nopeasti Vapin tekemisiin. Niin kauan kuin se aktiivisesti etsii itse, ei puututa tai kehoiteta tarkentamaan. Häiriöt oli herkkikselle vähän liikaa, mutta toisaalta, yllättävän hyvin teki kuitenkin hommia. Tosin merkkaili taas useamman kerran, mikä on kyllä Hapsilla ihan silkkaa sijaistoimintaa. Oli pojalla aika jännää!

Kotimatkalla mietin, oliko treeni olosuhteisiin nähden liian vaikea. Toisaalta oli. Kun kerran tiedän, että Vaps on niin häiriöherkkä, olisin voinut helpottaa jo valmiiksi. Toisaalta, treenit ovat viime aikoina menneet todella hyvin, ja Vapin itsevarmuus on kasvanut huimasti. Tiedä sitten kostautuuko tämä myöhemmin vai ei. Se on kuitenkin vähän niin, että jos haluaa edetä, ei voi aina vaan pysytellä mukavuusalueella. Nytkin Vapi kuitenkin löysi itse kaikki ukot (lopulta...), palkka kelpasi hyvin, ja hyvällä mielellä koirapoika meni takaisin autoon. Mutta. En tiiä itsekään.