Viime maanantain treenit oli Hertsikassa Bombassa, taas rakennusetsintää. En keksinyt ihmeempää teemaa treeneille, mutta yhden komeron halusin ottaa, kun sellaiset on olleet Vapsulle hankalia. Bonuksena sitten kulkuesteitä oviaukoissa, mm. pitkiä ruokapöydän penkkejä, kaadettu rullakko, tuoleja ja patjoja.
Hapulla oli kolme ukkoa, yksi "olohuoneen" komerossa, yksi kellarissa ja yksi yläkerrassa. Lähetin Vapin ulko-ovelta, ja Vaps lähti hyvin hommiin. Se sai hajun olohuoneessa, mutta tarkensi sen ensin ulko-oven viereiseen vessaan. Vaps kierteli siellä aika kauan, ja kutsuin sen lopulta takaisin. Uudella lähetyksellä tarkensi hajun väärään kulmaan, ja haukkui siellä pitkään. Se kiipeili taas kaappien hyllyille ja kurkki ikkunoihin ja vaikka mitä, ja alkoi jo selvästi taas turhautua kun ukko ei löydy. Sain jonkun kerran pyytää tarkentamaan, ja aloin jo itsekin vähän hermostua kun Vapi vaan haukkui ja haukkui ihan turhaan. Lopulta komeron ovea raotettiin jonkin verran, ja sitten Hapu lopulta bongasi ukon kaapista.
Palkkauksen (ruokaa) jälkeen lähetin Vapin olohuoneen ovelta eteenpäin, ja jäin siihen odottelemaan. Rappukäytävään johtava oviaukko oli melkein tukittu patjalla, mutta hienosti Haps ylitti (tai alitti) esteen. Portaikossa Vapi lähti alaspäin, ja kohta kellarista kuuluikin haukku. Kutsuin Vapin palkan jälkeen takaisin olohuoneeseen, josta lähetin sen uudelleen -yläkerta oli tutkimatta. Hapu lähti kuitenkin taas kellariin, joten menin tukitun oviaukon luokse "tuuppimaan" sitä yläkertaan. Heti se sinne kiipesi kun suunta oli selvä, ja taas kohta kuului haukku. Lopuksi Haps sai neljännen purkin vielä yleisen kehumisen ja rapsuttelun lomassa, kun käytiin vähän läpi miten hommat sujui. Toinen ja kolmas meni ihan nappiin, Hapsulta tuli yksi haukuhdus kun se sai hajun, ja kunnon sarja sitten ukolla. Ensimmäinen alkoi mennä vähän farssin puolelle, vielä kun itsekin aloin jo hermostua. Mutta hyvin Vapu kuitenkin kokosi itsensä ekan, vaikean piilon jälkeen, joten ehkäpä vahinkoa ei syntynyt! Mutta taisi se kyllä olla liian vaikea...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti