torstai 14. helmikuuta 2013

Kotihommia

Meillä kapulatreenit ja hyppelyt jatkuu edelleen. Aamulenkin jälkeen pelataan kapulalla, illalla hypellään.

Kapulanpito edistyy ihan kivasti, edelleen kapulan suuhun ottamista edeltää pieni lipominen ja muualle katselu, mutta huomattavasti vapautuneemmin sitä jo pidetään! Kapulan naputtelu ja käden lähelle tuonti eivät nekään enää saa otetta irtoamaan, vaikka hyyvin varovasti kapulasta vieläkin pidetään hampailla kiinni. Voimakkaasta otteesta ei todellakaan Vapun kohdalla voi puhua :D Tänään Vapu jopa vähän siirtyi kapula suussa, tosin alkuun siirtymistä seurasi saman tien kapulan pudotus.. Loppuun kuitenkin onnistunut toisto (vähän helpotettuna)!

Hypyissä on ollut vähän taukoa lumitilanteen vuoksi, mutta nyt pihassa on taas tallattu hyppyareena. Ennen taukoa päästiin jo siihen, että virittelystä Vapu kiinnitti huomion hypyn taakse, ja käskyllä mentiin yli ilman mitään alustaa tai valmista palkkaa jne. Nyt on otettu taas askel takaisinpäin, eiliset hyppelyt oli vähän nykimistä. Käskyllä siis nytkähtää eteenpäin, saattaa siirtyä jopa jonkun askeleen, mutta palaa sitten viereen sen näköisenä että eihän nyt saanutkaan mennä. Höh. Ilmeisesti se on vieläkin sitten vaan epävarma koko homman suhteen. Tehdään taas jonkin aikaa valmiilla palkalla, sitten alan taas ujuttaa vaikeampia väliin.

Viikonloppuna pitkästä aikaa tehtiin jonkinmoinen esineruututreeni. Oltiin metsässä lenkillä ja Lopa huiteli kauempana, kun Vau tuli luokse vähän sen oloisena että jotain vois tehdäkin. Mitään namppaa tai lelua -esineestä puhumattakaan- ei ollut mukana, niinpä mun nykyisin aika rikkinäiset käsineet sai toimia sekä esineenä että palkkana. Tallasin aika pienen alueen, ja ekalla kerralla jätin hanskamöykyn sinne aika näkyvästi. Lähetyksessä kaverilla oli jo intoa pöksyissä, ja hienosti tuotiin hanskat käteen asti. Leikin jälkeen vaan heitin hanskat ruutuun, ja taas ne tuotiin takaisi, nyt pienen kunniakierroksen kautta. Kolmannella kerralla vein hanskat vähän puolihuomaamatta, ja nyt Vaappu joutui jopa käyttämään nenää! Kävi tallatun vähän ulkopuolella, mutta siirtyi pian takaisin, ja sitten hankamytty jo löytyikin. Kolmannella kerralla selvästi olisi pitänyt hanskat mielummin itsellään. Loppuun sitten piletettiin hanskaraukoilla ihan kunnolla. On sillä selvästi jonkinlainen haju tuostakin hommasta, vaikka ei olla ainakaan vuoteen koko esineasiaa edes ajateltu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti