Keskiviikkona käytiin tokoilemassa Heurekalla. Tultiin paikalle tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä, kun joku ehkä mahdollisesti saattoi vähän eksyä matkalla...
Heurekalla oli häiriötä varsin paljon: useampi juna meni ihan vierestä ohi, parkkiksella ajettiin pillurallia ja treenattiin ohittamista. Eksyttiin ilmeisesti tosiaan keskelle toisen porukan ohitustreenejä, ja mullakin meni jonkin aikaa ennen kuin tajusin tilanteen, ohittelemassa kun oli ainakin kolme lapinkoiraa...
Vapu oli varsin hyvässä vireessä. Tehtiin aika paljon seuraamista ja käännöksiä, mitkä oli tosi jees. Häiriö haittasi tosi vähän, taidettiin me olla suurempi häiriö muille, eh... Jääviä vapaasti vierellä ja peruuttaessa, joista seisominen oli taas vaikea. Istuminenkin oli ok, seisominen vaan meinasi mennä aina makaamiseksi. Eteentuloa tehtiin lyhyeltä matkalta, ja yksi luoksetulo lelun kanssa. Luoksetulossa tuli haukku ennen vapautusta, mutta vire oli tosiaan aika korkealla. Tyypillä vaan silmät seiso päässä kun oli niin kivaa ja lihapullia ja vähän jänskääkin. Ei tehty kauaa, mutta hyvä fiilis jäi. Vapun treeniksi noin isossa häiriössä meni tosi kivasti!
Porokoiran ja malinoisin treenejä maastossa, kentällä ja lenkkipoluilla
torstai 17. tammikuuta 2013
Maanantaina bombassa
HEPeKo-treenien osalta vuosi alkoi taas rakennusetsinnän merkeissä. Vaappu haki bombassa neljä ukkoa (ruokapalkalla). Tarkoituksena oli, että ukkojen piilojen vaikeusaste nousee ensimmäisestä viimeiseen, mutta Vapulla oli omat suunnitelmat...
Lähetin ulko-ovelta, josta Vaps pongahti suoraan koko alakerran läpi puoliavoimessa kaapissa olevalle kolmannelle ukolle. Palkkauksen jälkeen kutsuin takaisin ulko-ovelle, mutta matkalla Vap löysi toisen ukon olohuoneen pikkuhuoneesta levyn takaa. Noh, kutsuin taas, ja nyt matka jatkui keskeytyksettä luokse asti. Uudella lähetyksellä löytyi viimein se ensimmäinen, helppo, huoneen nurkassa kyyhöttävä ukko. Lähetin viimeiselle ukolle olohuoneen ovelta, ja sanoin Vapulle että menee yläkertaan. Jostain kumman syystä Vapsi ei ymmärtänyt tätä, ja paineli suoraan kellariin. Siellä tutkittiin ja haukuttiinkin, todennäköisesti Vaps hämääntyi taas mun omasta hajusta mikä siellä oli vahvana, kun olin juuri edelliselle koiralle kellarissa pitkään piilossa. Vapullehan mun haju etsintäalueella on aina ollut aika hankala, ja pitkään olenkin muistanut sanoa, että ei niitä piiloja missä olen itse ollut piilossa. Noo, tätä ongelmaahan ei olisi kokeessa eikä oikeassa etsintätilanteessa, eli sinänsä asia ei ole vakava, vähän ehkä ärsyttävä vain.
Kutsuin Vapin lopulta pois kellarista, ja lähetin uudelleen portaikon läheltä. Taas kellari veti puoleensa, mutta pyysin takaisin, ja siitä Vaps lähtikin oma-aloitteisesti yläkertaan. Ylhäältä kuului ensin yksi haukahdus (sai hajun...) ja kohta kuului ilmaisu. Vähän kyllä jänskätti ensin että haukkuuko (taas) tyhjää, mutta kuuluihan sieltä palkkausääniäkin sitten. Ihan jees.

torstai 27. joulukuuta 2012
Loppuvuoden treenejä
Reilu viikko ennen joulua käytiin Tuomarinkartanolla partioimassa. Kaksi ukkoa kissanruokapalkalla, liina mukana mutta koira vapaana. Ensimmäinen ukko löytyi vallan hienosti, toinen jäi ensimmäisellä kierroksella löytymättä ja otettiin kohde-etsintänä. Vika ei sinänsä ollut etsintäsuunnitelmassa tai koirassa, tuuli vaan pyöri tosi paljon. Oltiin siis jo kertaalleen kuljettu samasta kohtaa, mistä Vapu toisella kierroksella sai hajun. Löytyi lopulta hienosti. Ihan kiva treeni vuoden loppuun :)
Samalla viikolla tehtiin kotona pihassa joka päivä hyppyä yhden nakin verran. Selvästi jutun juoni alkaa kirkastua, mutta vähän Vauhti on vielä epävarma että koska kuuluu mennä ja koska ei. Tai lähinnä tulee niitä empimisiä, lähtee liikkeelle mutta pysää ja palaa. Eikä oikein kestä vielä palkkausta esteen toiselta puolelta, se aiheuttaa epävarmuutta seuraaville hypyille. Mutta pikkuhiljaa!
Jotain pientä tokoinnostuksen häivää on taas havaittavissa, innostuin jopa katselemaan jo tulevan vuoden kokeita! Tähän asti olen aina sanonut, että ei me mennä hallikokeisiin kun ei olla koskaan sellaisessa edes treenattu, mutta kun kesään on niin kovin pitkä aika... Nooh, saahan sitä intoilla ;)
Tänään lenkillä Vapu tuli huomiota hakemaan/kontaktia tarjoamaan, ja ai että pieni koiranpoikanen tuli iloiseksi kun takin taskusta löytyikin patukka, ja tyyppi pääsi ihan oikeasti tekemään hommia! Alkuun seuraamista, jossa oikein hieno kontakti, mutta tiiveys meinasi mennä painamisen puolelle. Täyskäännöksissä myös pientä edistämistä, mutta kun se lelu! Huomasi hyvin että oli vähän taukoa alla... Varsin kivaa ja innokasta enikeis! Lisäksi tehtiin vähän noutojuttuja (ihan vaan sillä patukalla, lenkkitakin taskusta ei löytynyt sentään kapulaa...), jotka nekin oli innokkaasti ja hyvällä mielellä tehtyjä. Patukan pitoa edessä, pienten matkojen siirtymistä patukka suussa ja kokeiltiinpa jopa sitäkin, että laitoin Vapin istumaan parin metrin päähän itsestäni ja patukan siihen meidän väliin, ja pyysin tuomaan. Ja sehän toi! No, käskyjä tarvittiin pari että tajusi jutun jujun, ja vähän autoin käsiavulla eteenistumisessa, mutta ihan itse otti patukan maasta ja toi sen eteen, ja vielä ihan iloisella ilmeellä! Jee!

torstai 6. joulukuuta 2012
Kuvitusta
![]() |
| Rankkaa on. Hakumetsällä viikko sitten. |
![]() | |||
| Siellä se on, suihkuverhon takana. Mites sinne pääsis? |
![]() | ||
| Täällä se on, ihan varmasti! Or not... |
Partiointia keskuspuiston laidalla
Keskiviikkona käytiin kahden hengen partiointitreeneissä Paloheinässä/Pakilassa. Matti luki ensin apparina karttaa ja hoiti radiopuhelinta, itse tein etsintäsuunnitelman ja ohjasin koiraa. Alue oli ihan riittävän suuri pläntti keskuspuiston ulkoilureittien rajaamaa metsää, jossa oli keskellä linnoitusrakennelmia ja juoksuhautoja. Etsittävänä oli 30-40-vuotias tummiin pukeutunut nainen, joka todennäköisesti yrittää piiloutua etsijöiltä.
Etsintäsuunnitelman mukaan kierrettiin ensin pitkulaisen alueen vasenta reunaa tuulen mukaan niin, että aluetta haravoidessa poikittaisilla "pistoilla" tuuli tuli tutkimattoman alueen puolelta. Tai näin meni suunnitelma, metsässä ei sitten tuullut tipan tippaa...
Tutkittiin aluetta reilun tunnin ajan suunnitelman mukaisesti, ja saatiin lopulta (ajan säästämiseksi...) kohde-etsintätehtävä linnoitusalueelle. Osa alueesta oli jo tutkittu, joten lähdettiin kiertämään jäljellä olevia juoksuhautoja. Vapu meni siinä kohtaa aika kaukana, joten huomasin itse maalimiehen, ts. kadonneen, ennen koiraa. Jatkettiin kuitenkin kierrosta että koira saa löydön, ja ennen kuin saatiin täysi ympyrä tehtyä Haps sai hajun ja tomahti reunalle ilmaisemaan. Palkkasin itse Vapun samalla kun appari jututtu löydettyä. Aika jees.
Tuo oli meidän ensimmäinen ihan tuollainen "oikea" partiointitreeni, ja olin vähän epävarma että mitäköhän Vapu tekee. Metsässä siis kuljettiin ns. iltalenkillä, koiraa ei siis pistotettu eikä varsinaisesti lähetetty, vaan aluetta vain kuljettiin yhdessä läpi. Hapu vaikutti kyllä olevan ihan lenkkifiiliksissä, se imppasi pissoja ja merkkaili ja juoksenteli ja tutki, mutta näin jälkikäteen voi kyllä sanoa että ihan hyvällä asenteella se taisi siinä sivussa tehdä töitä. Tai ainakin kotiin tuli eilen hyvin väsynyt koirapoika, ja aamupäivän lenkin jälkeen kaveri kipusi yläkertaan nukkumaan edes syömättä välillä! Vauhti siis hoiti homman (taas kerran) kotiin, ohjaaja sen sijaan tipahti välillä (ihan kirjaimellisesti) kartalta...

tiistai 4. joulukuuta 2012
Maanantain Bombat
Eilen oltiin taas Bombassa rakennusetsintätreeneissä, ajattelin ottaa Vapulle aika helpon hyvänmielentreenin. Kolme maalimiestä, yksi erillään olevassa metallikaapissa, kaksi vapaavalintaisissa, kivoissa piiloissa.
Lähetys ovelta, ja kohta Vapu jo tarkenteli toisessa olohuoneessa. Ukko löytyi sängystä patjan alta, oli juur sopivan kiva ja helppo. Sitten vaan uutta lähetystä (kohti sitä kaappia), ja johan alkoi taas tulla ongelmia... Vapu tarkensi ja tarkensi, ja haukkui ja haukkui. Se selvästi muisti viikkoa aiemman komeropiilon, ja ehdotti että joskos ukko olisi taas siellä. Komero näytettiin tyhjäksi, ja sitten taas juostiin ympäriinsä ja haukuttiin. Kyllä Vapu koko ajan teki töitä, mutta turhautuminen purkautui taas haukkuna, ja se jotenkin jäi vähän jumiin siihen tilanteeseen. Siihen härdelliin paikalle tuli vielä pari palomiestä -Vpk tuli yllättäen treenaamaan- joten itseäkin alkoi taas hermostuttaa. Lähetin Vapun uudelleen suoraan kohti kaappia, ja juuri kun oli tarkoitus avata ovea vielä enemmän, Vapu sen viimeinkin bongasi. Osasipa olla taas hankala! Vaikka sen piti olla ihan helppo, kun ovikin oli jonkin verran auki.
Lähetin viimeiselle ukolle olohuoneen ovelta eteenpäin, ja Vapu kipsutteli kellariin asti, mistä viimeinen ukko sitten löytyi. Loppuun siis helppo ja kiva onnistuminen kuitenkin, sitten juostiinkin pois palomiesten jaloista.
Nyt annetaan kyllä kaappijuttujen hautua jonkin aikaa. Varmaan tässä talvella jonkin verran rakennuksissa pyöritään, mutta kaappien suhteen otetaan nyt askel taaksepäin. Saa ukot ja akat pysyä kaapeissaan meidän puolesta.

maanantai 3. joulukuuta 2012
Lauantaita hakumetsällä
Lauantaina käytiin Landbossa hakuilemassa, taisi olla meille ensimmäinen kerta lumessa! Hapulla oli neljä ukkoa, joista kaksi vierasta. Alkuun ja loppuun helpommat, ja välissä sitten vähän vaikeammat. Viimeisellä oli tuttu maalimies, että saataisiin loppuun vielä hyvät leikit. Teemana lähinnä suorat pistot, mutta niin, että edetään keskilinjalla koko ajan, ja pistot tulee koskemattomaan hankeen.
Ensimmäinen pisto oikealle oli aika oppikirjasuoritus, Haps lähti suoraan tallauksista välittämättä, ilmaisi tosi hyvin ja leikki hyvin. Toisella lähetyksellä vasuriin lähti hyvin, mutta jäi haahuilemaan ehkä 20 metriin. Kutsuin takaisin ja lähetin uudelleen, josta lähtikin sitten paremmin. Upposi hyvin aika takareunaan asti, mutta sai ilmeisesti hajun (tai jäljen...) viimeisestä maalimiehestä ja kävi nostamassa sen. Eipä siinä, kaunis laatikonmuotoinen pisto, mutta vähän turhan suuri... Ja se viimeinen ukko oli se tuttu...
Kävin hakemassa Vapun palkkauksen jälkeen edempää keskilinjalta, ja palattiin samaan vanhaan lähetyskohtaan. Nyt Haps meni riittävän pitkälle, ja ukko löytyi viimein. Viimeinen maalimies oli siis oikealla puolella, ja ensimmäiseltä lähetykseltä Haps lähti turhan vinoon oikealle, ja palasi takaisin, vaikka pitkän piston tekikin. Siinä vaiheessa jo katsoin että vaikuttaapa Vapu väsyneeltä, ja sitä se olikin. Kiltisti Vapi kuitenkin taas pistolle lähti, ja nyt meni ennemminkin vähän vasemmalle, josta sai tuulen mukana hajun. Hyvä haukku, mutta hetken ihmettelyä aiheutti piilolta kuulunut karjahdus -Haps siellä sai palautetta rouhaistuaa maalimiestä käsivarresta... Ei tullut varoitettua vieraita maalimiehiä että Haps saattaa napata mahdollisesti myös hihasta, mutta kun eihän se yleensä vieraiden kanssa ihan niin innolla leikikään. Nyt leikki ihan yllättävän hyvin!
Huomioita:

- tallaukset ei pahemmin haitannut lumessakaan
- lumi ei haitannut -eihän se Vapia haittaakaan!
- hyvät haukut, hyvä into, tosi hyvät leikit
- Vapi oli tosi väsynyt. Onhan hangessa toki raskaampi juosta ja leikkiä, mutta lenkki ja hemaiseva seura taisi vaatia veronsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)