tiistai 30. lokakuuta 2012

Pommarissa ma

Päätin kerrankin jo etukäteen treenin teeman, mikä oli haukkua ja leikkiä. Kivikkotreenit muuttuikin lennossa pommaritreeneiksi, mutta pitäydyin silti suunnitelmassa. Hapsille kolme ukkoa, haukut 20, 30 ja niin kauan että tulen itse paikalle.

Lähetys aika lailla ovelta, eka ukko löytyi kolosta kaaren takaa, tai niin Vapi -ja sitä kautta minä itse, luuli. Aloitti haukun kaaren edessä, lopetti ja tarkensi kaaren taakse ja haukkui lisää, kunnes lopetti taas. Piilo oli nimittäin tyhjä... Vapu totesi saman, ja alkoi tarkentaa hajua uudelleen, ja paikansikin ukon vähän pidemmällä olevan oven taakse. Haukkuja 30, suunnilleen 25 piti vähän taukoa, mutta jatkoi hyvin ja saikin sitten haukkua vähän ekstraa. Leikki hyvin.

Toinen lähetys aika lailla "hallin" keskeltä oikeassa reunassa olevien paloautojen luokse. Sieltä löytyikin toinen maalimies -piis of keik sanoo Vapi- jota haukuttiin niin kauan että ehdin itse paikalle. Annoin haukkua jonkin aikaa ennen kuin menin maalimiehen luokse, ja siinä vaiheessa kun siirryin Vapin viereen, haukkuun tuli pienenpieni katkos kun piti katsoa mitä siellä oikein puuhaillaan, mutta jatkoi haukkua itse. Siitä hetken päästä palkka. Leikki tosi hyvin, taisi olla kivaa kun olin ihan vieressä!

Kolmas lähetys taas keskeltä hallia, tarkoituksena tarkistaa koulutustiloihin vievät tilat (ei valoja päällä). Kysyin ennen lähetystä pitäisikö mennä ovelle lähettämään, ja sain vastaukseksi että voi lähettää siitäkin, jos koira siitä sinne menee. Siinä suhteessa Vapiin voi kyllä luottaa, sehän oli ainut vielä tarkastamaton tila, joten lähetin siitä missä oltiin. Hapsi teki kierroksen sen peräkärryn ympäri, jossa olin vähän aiemmin makoillut ainakin puolisen tuntia, ja siirtyi sieltä varman oloisena ovien läpi, sinne minne pitikin. Viimeinen ukko löytyi makuulta oikealle haarautuvan käytävän päästä, ja haukku oli hyvä. Tosin kuulemma vähän ennen 20 haukkua Vapi oli läpännyt maalimiestä tassulla päähän, että annas jo se lelu tänne, mutta kiltisti jatkanut haukkua kun läpsiminen ei tuottanut tulosta. Lopussa leikitin ja muut leikitti, Vau oli varsin hyväntuulinen ja iloinen. Tosin vähän taisi rouhia leikittäjiä käsistä, mutta verta ei tainnut tulla keltään, huh. Siitä juostiin autolle, missä sitten loppupalkka. Hauska kun Vapi hyvin jo tietää, että autolla on herkkuja odottamassa, ja sillä on sinne suorastaan kiire! Kivempi kyllä jättää se taas autoon, kun se itsekin sinne haluaa.

Huomiot:
  • Haukkumisessa ei ongelmaa, ei myöskään sen suhteen että tulen itse paikalle
  • Makaava maalimies ei minkäännäköinen ongelma, mitä kyllä epäilinkin. Ei vaan voi muistaa onko makaavia ukkoja ollut miten paljon
  • Ei ongelmia pimeiden paikkojen kanssa
Nyt vaan pitää olla tarkkana, että Vapi ei ala taas ilmaista pelkkää hajua, vaan etsii sen ukon. Vapun vahvuus on kyllä ehdottomasti ohjattavuus, ja se taitaa aika hyvin itsekin hahmottaa tiloja, että mitä pitää tutkia. Jotain hyötyä rauhallisuudestakin?

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

2 x tokot (+ kotitokoilut)

Torstaina tokoiltiin Koivusillantien kentällä. Hapu teki vähän kontaktitreeniä, muutaman ruudun, hypyn ja liikkuroitua seuraamista, ja Miran kanssa vähän seuraamista ja luoksetulon. Intoa oli ihan kiitettävästi, ja ääntä tuli samassa suhteessa.

Kontakti pysyi hyvin, suurin häiriö oli ohiajava auto -herkkis mikä herkkis. Kontaktitreeni teki myös virittelyn virkaa, ja siitä jatkettiin ruutuun. Eka ruutu valmiilla lelulla, varsin perus-hieno. Toka näyttöruutuna, mikä vähän kyllä epäonnistui kun Haps juoksi ruutuun jo näyttövaiheessa. Varsinainen ruutuunjuoksukin ihan jees. Vielä pari kertaa läheltä eri puolilta ilman näyttöä tai apua, ja hyvin haki. Saattoi tosin olla tuuriakin, kun ei olla ennen noin tehty, mutta nyt ainakin toimi.

Ruudulta mentiin hypylle, joka meni vieraassa paikassakin varsin hyvin. Otin vain kerran (lelupalkalla). Hypyltä jatkettiin seuraamisella, kohtuullisen pitkä kaavio, josta vapautin ensimmäisen pysäytyksen jälkeen. Seuruu varsin mallikelpoista! Hiljaista ja tiivistä, kerran taisi kontakti tippua koko aikana! Aika siistiä.

Mira teki loppuun askelsiirtymiä ja luoksetulon, josta lelu jo eteentulosta (muistaakseni). Ihan jees. Luoksetulossa pari haukkua.

Sunnuntaina eli tänään käytiin Tuomarinkartanolla lapikasporukalla, ja siellä Vapi teki askelsiirtymiä (varsin hyvät, vähän liikaa ääntä), seuraamista (tosi jees, ainostaan kerran tippui kontakti ja piti vähän murista muille, palkaksi lensi nakkia -ei kylläkään murinasta!), luoksetulon (haukkuu haukkuu), edestä sivulle siirtymisiä (huomautus haukusta, lopulta teki vain vienon piippauksen säestämänä; Hapsin on vissiin mahdotonta hypähtää suu kiinni?) ja jääviä peruuttaen (käsiapu pois muista kuin istumisesta, note to self). Jossain välissä kyllä palkkasin lelullakin. Tehtiin aika kaukana muista, ja häiriötä oli muutenkin aika vähän. Kuitenkin, vire pysyi koko ajan yllä, melkeinpä parani kohti loppua kun virta vähän väheni. Lopussa askelsiirtymiä ja seuraamista ilman välipalkkaa, purkki taskusta, kissanruokaa purkista.

(Pou teki tiistaina seurailua ja ruutua, haukulla säestettynä. Tyyppi oli hiiieeman kierroksilla! Tuomarinkylässä Oukki teki seuraamista (huomautus äänenkäytöstä), luoksetulon (kympin arvoinen), jääviä peruuttaen ja oikealla puolella (oikealla puolella aika vaikeaa, peruuttaessa seisominen vähän vaikea; käsiapu vain istumiseen!!!) ja vauhtinoutoa. Kapulan haku meni hyvin, eikä aikonut taas luopua kapulasta lelun hakeakseen, kunnen tapahtui Jotain. Joko kapula kolahti pahasti hampaissa tai tiputti sen tassuilleen tms. Eniveis, painetta tuli ja kapula on taas Paha Asia. Palataan noutohommiin myöhemmin. Hyvä mieli saatiin kuitenkin nakinpyydystyksellä, ja jääviä tehtiin lisää hyvällä mielellä. Aika hyvä treeni Poukille! Joutui pikkukoirakin vähän hommiin, eikä päässyt ihan pelkästään hyvänmielen puuhastelemaan.)

Kotona on hypelty omassa pihassa, ja kaukoja tehdään ruokakuppipalkalla. Pitäisi varmaan alkaa pidentää jo matkaa, tosin Vapille on tällä hetkellä toinen istumaannousu vähän hankala.

Eikun lisää treeniä.

Avohoidokkien viikonloppu

Lauantaina käytiin taas Nikkilässä hullujenhuoneella ekstratreeneissä. Nopeista treeneistä venyi vähän pidemmät, mutta siinähän se lauantai kuluu, vielä kun kelikin lämpesi niin autossakaan ei tullut kylmä.

Vapille neljä ukkoa, kerroksina kakkonen ja kolmonen, haukkuja kymmenkunta, kuitenkin palkka hyvästä haukusta. Ruokapalkalla, ylimmässä kerroksessa myös lelut. Pari vaikeampaa piiloa, pari helpompaa, muuten Sami sai vapaat kädet.

Alku ei paras mahdollinen, jouduttiin odottelemaan ovella jonkin aikaa. Suoraan toiseen kerrokseen, mistä lähetys ensin oikealle. Haki kivasti, hieman vinkui ja kierteli, mutta jatkoi kuitenkin itsenäisesti vasemmalle puolelle. Vasemmalla kävi ensin vasemmalla, jossa taas vinkui hieman, jatkoi kuitenkin oikeaan "siipeen" nukkehuoneeseen, josta uudelleen siirtyi vasemmalle samaan kohtaan vinkumaan. Sai selvästi hajun, mutta ei meinannut löytää ukkoa. Haukkui jo vähän ovella, selvästi turhautuneena, mutta kun pyysin tarkentamaan, jatkoi hommia. Lopulta paikansi hajun kattoluukkuun, ja haukkui sitä kauempaa (ja itsekin arvasin että mm on väkisinkin luukussa -vähän vaikeampi vaikea kun ajattelin!). Sai palkan sitten jo siitä (vähän vahingossa), vaikka haukkui turhan kaukana. Kohti kattoluukkua kuitenkin! Syömisestä suoraan hommiin, ja toinen ukko löytyi vasemman siiven päästä, mukavan helposti.

Kolmannessa kerroksessa lähetin jo ovelta (pitkä suora käytävä jonka kummallakin puolella huoneita). Teki pienen kierroksen ekan kolmanneksen jälkeen, josta arvasin saaneen hajun, mutta jatkoi kuitenkin eteenpäin. Tepsutteli käytävän päähän, jossa jäi hetkeksi katselemaan maisemia. Siitä kääntyi takaisinpäin, ja viimeisen kolmanneksen alussa alkoi taas työstää jotain hajua. Seurasin perässä n. puoleen väliin käytävää tueksi, ja odoteltiin siinä. Tarkenteli jonkin aikaa, kunnes viimein ukko löytyi komerosta. Hyvä haukku, mutta lelu ei kelvannut. Palkan jälkeen uusi lähetys ovelle päin, ja eteni taas hyvin. Jatkoi ovelle asti, jossa teki pienen kierroksen katselijoiden ympärillä, mutta ilman uutta kehoitusta jatkoi hommia ja tarkisti lähimmät ovet/huoneet. Kolmannesta oikealle poikkesi pidemmälle, ja sen huoneen pesuhuoneen kylpyammeesta löytyi sitten viimeinen ukko. Hyvä haukku, lelu ei kelvannut ensin, mutta haki sen sitten. Ei kuitenkaan leikkinyt minunkaan kanssa.


Treenikerran plussat:
  • ei ongelmaa haukkua vieraille maalimiehille
  • ruokapalkka kiva juttu
  • motivaatio kesti vaikka turhautui
Ja ne miinukset:
  • liukasteli enemmän kuin maanantaina -tai ei enempää, mutta nyt se selvästi häiritsi (koiraa)
  • ei leikkinyt vieraiden kanssa
  • ei leikkinyt edes lopuksi
Ohjaaja sai taas kerran muistutuksen siitä, että koira tietää paremmin. Vauhtia on helppo lukea, kun vaan luottaisi siihen mitä näkee. Ei saa tarkastuttaa turhaan! Omaa päätelmää on se, että Vapi vinkuu myös vanhoille hajuille. Pitää kuitenkin luottaa siihen, että erottaa vanhat ja nykyiset piilot -ja kyllähän se erottaa.

Rakennukset on kivoja, mutta olisi ihan kiva päästä välillä metsäänkin!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Maanantai-ilta mielisairaalassa

Maanantaitreenit Sipoossa, Nikkilän vanhassa mielisairaalassa. Otin sekä ruokaa että lelut mukaan. Aiemmin Vapilla on ollut vähän motivaatiopulaa rakennuksissa, kun ei palkkaannu sisällä leikistä/ei aina pysty leikkimään kunnolla. Nyt tehtiin sitten niin, että cesaria purkista, ja lelun siihen päälle.

Neljä ukkoa kolmessa kerroksessa, haukkuja muutama. Unohdin ottaa liivit ja valon mukaan, joten pelkällä pannalla mentiin. Kellarista aloitettiin, teki ihan kivasti hommia ja sai mielestäni hajun maalimiehestä. Tarkentaessa juuttui kuitenkin haistelemaan maata (mitäköhän ruumiita sinne oli haudattu, V oli nimittäin eka koira kellarissa...), josta kehoitin lähtemään uudelleen hommiin. Haki myös oven vasemmalta puolelta, kunnes palasi oikealle mistä tod. näk. sai jo aiemmin hajun. Sieltähän se ukko sitten löytyi.

Alimmassa kerroksessa lähetin ensin pitkään käytävään oikealle. Eteni hyvin, kävi auki olevat huoneet hienosti läpi. Ei edennyt kuitenkaan ihan ihan perälle asti. Takaisin tullessa lähetin ovesta vasemmalle, ja tiivis työskentely jatkui. Kävi kaikki huoneet oikeastaan läpi, ja ukko löytyi leikkaussalin komerosta (?, ehkä, jos muistan oikein). Palkkauksen jälkeen ajattelin tarkistaa vielä oikeanpuoleisen käytävän pään, mutta koiraa lähettäessäni  se poikkesikin heti ensimmäisestä ovesta ilmaisemaan. Piilo oli sama missä olin itse ollut aiemmin, tiedä sitten oliko sillä merkitystä. Muistelen kuitenkin, että olisi ollut ennenkin vaikeuksia sellaisten piilojen kanssa, missä itse olen kykkinyt vähän aiemmin.

Toisessa kerroksessa lähetin ensin ovesta oikealle, ja käytävän haarautuessa V valitsi vasemman puoliskon ensin. Hieman vinkui ennen kuin tuli pois, ja ajattelinkin jo, että tuo käydään katsomassa uudelleen jos ei muualta löydy. Siitä lähetys kuitenkin oikeaan haaraan, jossa saikin heti hajun. Pientä kiertelyä jonkin aikaa että tarkensi, sitten ilmaisu. Lopussa leikittiin kunnolla lelulla, maalimiehillä lelu ei oikein kiinnostanut, purkki kiinnosti enemmän.

Huomioita:
  • Rakennuksille tästedes ruokapalkka (+ lelu ainakin viimeisellä)
  • Ensimmäistä kertaa liukkaalla alustalla Vapilla ei alkanut motivaatio loppua. Motivointi kunnossa vihdoinkin, vai voisiko johtua myös koiven paremmasta liikkuvuudesta?
  • Valo koiralle aina mukaan!
 Hapsi teki varsin kivasti hommia, ja on edelleen mukavan äänetön etsijä. Hajun saatuaan tulee usein hau tai viu, mikä on toisaalta ihan jees. Malttaa kuitenkin tarkentaa hyvin, eikä huutele turhia. Ei myöskään kaahaile, mutta toisaalta ei kaatuillutkaan, ja etsintädraivi oli koko ajan hyvä. Tykkään ehdottomasti siitä, miten hyvin Vapi on ohjattavissa, ja miten itsenäisesti se toisaalta etsii isojakin alueita, ja juur noita pitkiä käytäviä missä miljoona huonetta. Sisätiloissa hajut liikkuu niin eri tavalla, että käytävältä ei hajua yksinkertaisesti voi aina saada. Hapsi on edennyt kyllä huimasti sitten kevään, vaikka aika harvakseltaan on treenattu. Ja ehkäpä sitä itsekin osaa lukea koiraa paremmin, Vapi ainakin tekee siitä aika helppoa, kunhan vaan luottaa siihen mitä näkee.

Olipas kivat treenit!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Maanantaihaut

Hakumetsällä Technopoliksella, aika pienellä porukalla. Vapin vuoro oli vasta pimeällä, sillä kolme ukkoa, n. kolmessakympissä, viidessäkympissä ja kolmessakympissä, joka lähetettiin sitten kauempaa, n. neljästäkympistä. Haukut 15+. Tuulta ei oikeastaan lainkaan.

Ekasta ukosta meni suorina yli, sai kuitenkin hajun (hau), tarkensi ja tuli ilmaisemaan. Suora, hyvä pisto. Toisella lähetyksellä jäi kupeksimaan aika alkuun (Reo kävi siinä hetkeä aiemmin asioillaan, tai sitten jotain ihan muuta). Uudella lähetyksellä lähti hyvin, pisto vietti keskemmälle mutta korjasi itse. Hyvä haukku, oli kuulemma ollut välissä pitänyt taukoa sen oloisena että "toope anna jo palkka", mutta jatkoi kiltisti haukkua kun ei palkkaa herunut. Kolmas lähetys viistosta että tuli lisää pituutta pistolle, hieman teki lenkkiä lopussa (saattoi kiertää ison lammikonkin vaan) mutta korjasi taas hyvin. Hyvät haukut ja hyvät leikit, lopussa leikitin itse ja sai miljardit kehut. Aika tyytyväisen oloinen koira lähti autolle :)

Nyt pitää ottaa (kuulemma) jo pidempiä pistoja kun uppoamisongelmaa ei ole, ei enää varman päälle lyhyitä. Haukkuja tästedes vähintään se 15, hyvin riittää potku. Ehkä vois seuraavalla kerralla ottaa ukot vähän lähetyskohdasta keskemmälle, että alkaisi laatikot muodostua. Katsellaan, katsellaan.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vaihtolavavarikolla

Partiointitreeni Kivikon vaihtolavavarikolla. Hapsille neljä ukkoa. Alkoi olla jo aika pimeä, ja meidän vuorolla tuuli ensin kääntyi ja lopulta tyyntyi kokonaan. Ukot löytyi kohtuullisesti, ilmaisut oli hyvät. Vau oli aika hämillään alkuun että wtf, kun lähetin sen hommiin melkein suoraan autosta. Vähän vois enemmän kiinnittää huomiota lähetykseen...

Hyvin Vapi kuitenkin irtosi, ja sinnikkäästi teki töitä. Sitä on helppo ohjailla, sehän menee minne pyytää. Leikki oli vähän vaisua, mutta kun leikittäjät oli pahoissa paikoissa niin selvähän se. Ihan jees treeni, ei vaan ole tuollainen ihan Vapin juttu.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Pommarietsintää

Maanantaitreenit Hertsikan kalliopommisuojassa, aiheena oikeastaan itsenäinen etsintä (pimeässä). Kolme ukkoa, lähetys ovelta, missä pysyin koko ajan itse. Valot päällä kun tultiin sisälle, ennen lähetystä valot pois.

Hapsi oli taitava! Kova hinku hommiin, ja pimeästä (ja ikävästä sisätilasta) huolimatta lähti ekalla lähetyksellä piiitkälle suoraan sisääntulokäytävän päähän asti, ja ensimmäinen ukko löytyikin metallioven takaa. Taisi alkuun vähän turhautua, kun sai hajun mutta ei heti löytänyt ukkoa (yksi haukahdus), mutta ukolle päästyä hyvä ilmaisu ja aika raisu leikki. Maalimies ulos ja uusi lähetys. Taas upposi hienosti, nyt meni tilan perälle asti oikealle, mistä löytyikin toinen ukko. Taas hyvä haukku ja hyvä leikki. Kolmannella lähetyksellä meni suoraan käytävän oikeaan reunaan, josta otin uudelleen lähetykseen. Nyt lähti paremmin, seurasi oikeaa reunaa perälle asti, mutta kulmassa lähti tutkimaan (tyhjää) tilaa oikealla. Etsi siellä kauan, mutta valosta päätellen teki koko ajan hommia. Lopulta kolmas (lähin) ukko löytyi kulmasta kärryn takaa, ja taas hyvä haukku ja hyvä leikki. Leikittiin lopuksi, leikitin itse ja maalimies leikitti, josta melkein juosten autolle loppupalkalle. Hyvin on Vapilla jo mielessä että autolle on treenin jälkeen kiva mennä :)

Haastava treeni, kun hajut liikkui pommarissa ties miten. Ovikin oli kiinni, joten mikään ei liikutellut hajuja. Todennäköisesti Vapi oli koko ajan hajulla, mutta joutui selvittelemään pitkään mistä haju tulee. Tyyppi oli kyllä hieno!

Huomioita:
  • Vapi etsi hyvällä sykkeellä koko ajan, turhautuminen ei saanut virettä laskemaan
  • Pommari paikkana ei häirinnyt enää, hieno homma
  • Pimeydellä ei vaikutusta (näin vähän kyllä aavistinkin)
  • Vaikka Vapsi vaan tepsuttelee menemään, tekee hyvin ja innokkaasti töitä. Se vaan ei ole mikään raketti. Nenä kuitenkin toimii :)