Vapaamuotoisissa kolmella koiralla. Vapille sopivana häiriönä kolme urosta.
Hapsin kanssa keskityttiin kontaktiin ja vireeseen, tehtiin seuraamispätkiä lentävillä lihapullilla niin, että mentiin koko ajan lähemmäs muita, ja Vapu sai itse tarjota seuraamista. Varsin kiva! Hyvästä kontaktista heittelin pullanpaloja, ja kontaktihan pysyi. Ihan muutaman kerran huomautin että mikäs oli homman nimi, mutta tarjosi seuraamista itse tosi hienosti. Jee!
Toisessa setissä tehtiin jääviä peruuttaen. Siirryttiin vähän kauemmas, kun nyt kun muut oli lähempänä toisiaan (juttelemassa), oli häiriökin pahempi. Vähän siis kaverit haittasi. Kaikki asennot kuitenkin ihan ok, maahanmeno ja seisominen ehkä vähän hitaat. Tehtiin myös eteentuloja lelun kanssa läheltä, ja leikittiin aika pitkään. Selvästi Haps purki turhaumaa leluun. Loppuun taas seuraamispätkä- lihapullienpyydystysleikkiä, ja ihan hetki otettiin kontaktia ihan siinä muiden luona. Meni kyllä ihan nappiin. Vapi ei tainnut murista kertaakaan koko aikana, muut kyllä oli aika nuoria poikia että ehkä ei tarvinnut... Toraa piti vähän tuijotella, mutta senkin vaihtoi mieluusti tekemiseen. Hjuva hjuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti