sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kenraaliharjoitus

Käytiin aamulla PPKH:n kentällä tekemässä kenraaliharjoitus ensi viikkoa varten. Poukki teki alkuun vähän juttuja Vapin odottaessa autossa, sitten oli Hapsin vuoro. Pissatus, kentälle meno, pari perusasentoa ja kontaktia. Siitä siirryttiin kentän toiseen reunaan paikkamakuuseen, Hapi sai maata ehkä nelisen minuuttia, kun kävelin kaavion kaksi kertaa läpi jonka jälkeen seisoin vielä hetken -selin tietysti. Makuusta perusasento, palkaksi paaljon rapsutusta (ja yksi juustonpala). Siitä siirryttiin takaisin kentän "alkuun", josta lähdettiin seuraamisiin. Seuraamisten välissä pieni kehu/innostus, toisen seuraamisen jälkeen vähän suurempi kehuminen/rapsutus. Jäävien välissä kehut ja uusi perusasento, luoksetulosta sivulle ja siitä lelupalkka. Riehuttiin niin maan perusteellisesti, ja sitten Hapsi sai vielä Purkin.

Tuolla suorituksella varma läpipääsy, koira siis kyllä osaa! Nyt pidetään noista liikkeistä viikko taukoa, ja sunnuntaina vaan tarvii sitten tsempata itse ja todistaa, että se osaa muutenkin kuin kotona!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti